vedestä ja luonnosta, paperista ja langasta, kankaista, töltistä ja koirankarvoista sekä maailman matkoista
17.5.2015
16.5.2015
manado
Tänään laskeuduttiin Manadoon, Pohjois-Sulawesin pääkaupunkin.
Tummat sadepilvet jätettiin taakse ja lähdettiin kohti auringonpaistetta. Lentokentällä oltiin sovitusti vastassa ja juomaostosten jälkeen ajettiin satamaan (n. 45 min). Venematka taittui väljässä puuveneessä, jossa kaksi toiseen jäänvää rouvaa mukana ruokakasseineen. Kun 30 minuuttia oli kulunut, saavuttiin tuttuun poukamaan.
15.5.2015
11.5.2015
10.5.2015
3.5.2015
1.5.2015
18.4.2015
upea maasto
Keväinen Vantaa on sitten kaunis. Linnut visertävät pelloilla, maa tuoksuu, peltotöitä jo tehty, aurinko laskee horisontissa ja puissa pienenpieniä silmuja. Töyhtöhyyppä pellolla, kuulen äänen ja ystävän avustuksella teen lajitunnistuksen. Upea kuin mikä mustavalkoväreineen ja töyhtöineen.
Mikäli ei huomaa ilmassa kiiltäviä lentokoneita ja niiden laskeutumisratojaan, voisi luulla olevansa aivan maalla.
17.4.2015
12.4.2015
10.4.2015
5.4.2015
3.4.2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














