Kotitaloudessamme on asunut koirukka 11,5 vuotta. Vastuuottaminen otuksesta oli meille iso harppaus, jota pohdittiin pitkään. Kun sydän suli, koiranpennun saapuminen kotiin innoitti pitämään koiran omaa kotisivua. Oletettavasti kasvatus- ja hoitotyö on ottanut voimille, sillä päiväkirjaa jaksettiin pitää yllä peräti kolme päivää :)
Nostalgiaa ylläpitäen muutama kuva pennusta ja päiväkirjatekstit:
21.9.2000 Kortteerin muutto
Vuh! Tänään oli sangen hulina päivä. Aamulla herätessä huomasin, että jotain outoa oli ilmassa, kun Isoisotäti tuli käymään kylässä. Siinä sitä oli ihmettelemistä, kun tähän mennessä olin vain nähnyt lajini edustajia sisarusteni lisäksi kaksi, eli äitini ja isoisoäitini.
Runsaan aamiaisen jälkeen elämä kuitenkin näytti jatkuvan samaa rataa, mutta emäntäni vaikutti kuitenkin oudon touhuliaalta. Kuitenkaan mitään ihmeellistä muuta uutta ei aamupäivällä tapahtunut. Mutta sitten kylään tuli uusi ihminen. Hän oli hyvin kiinnostunut meistä kaikista ja tutki meitä hyvin tarkasti katsoen suuhun ja korviin jne. Ihmettelin tätä kovasti, sillä muut ihmiset, jotka olivat käyneet kylässä, eivät näin tarkasti olleet meitä tutkineet. Sitten hän yllättäin otti ison piikin ja pisti minuakin sillä! Mutta koska olen jo ISO tyttö, en itkenyt lainkaan!
Äitini, Tara, kertoi minulle myöhemmin, että tämä täti oli lääkäri. En oikein ymmärtänyt, mitä äiti tarkoitti, mutta kärsivällisesti hän yritti selittää, että joskus me voimme tulla sairaiksi ja silloin lääkärit auttavat meitä. Mutta mitä on tulla sairaaksi?!? Kyllä maailmassa on sitten paljon ihmeellisiä asioita.
Illalla seitsemän jälkeen taas nuo kaksi ihmistä, jotka olivat käyneet kylässä jo 3 kertaa aikaisemminkin, tulivat taas katsomaan meitä. Koska muut sisarukset nukkuivat, paitsi minä ja siskoni, päätimme ottaa vieraat vastaan keittiössä. Tänään olin jo paljon rohkeampi, sillä en enää ujostellut samalla tavalla kuin edellisillä kerroilla – uskalsin jopa "riehua" hieman sen isomman ihmisen kanssa.
Sitten tapahtui jotain outoa. Nämä kaksi ihmistä lähtiessään pois ottivatkin minut mukaansa! Ihmettelin hieman tätä asiaa, enhän ollut sisaruksistani koskaan erossa tällä tavalla. He veivät minut sellaiseen huoneeseen, jota toinen heistä kutsui autoksi. Se oli hyvin pieni huone ja istuin sen isomman sylissä. Hieman ihmettelin vieläkin, mistä on kysymys, mutta toisaalta uteliaisuus voitti ja aloin tutkia tätä uutta huonetta.
Vähän ajan kuluttua pelko kuitenkin valtasi mieleni – missä on äitini ja sisarukseni. Yritin kertoa näille ihmisille, että haluan takaisin äitini luokse, mutta he eivät ymmärtäneet – puhuivat vain keskenään, että ulisen ja haukun. Yritin näyttää, että haluan takaisin kotiin nuolemalla ikkunaa, mutta ei se auttanut. Niinpä päätin katsoa, mitä tämä uusi seikkailu tuo tullessaan. Taisinpa jopa torkahtaa siihen isomman ihmisen viereen, sillä heräsin siihen, kun hän otti minut taas syliinsä.
Ihme ja kumma, tämä huone ei ollutkaan siellä, missä se oli, kun astuimme sisään. Olimme aivan erinäköisessä paikassa. Isompi ihmisistä kantoi minua ja menimme ihan outoon taloon. Isompi supsutteli minulle, että tämä olisi uusi kotini. Sisään päästyämme aloin tutkia paikkoja innokkaasti. Tässä uudessa kodissa oli paljon uusia ihania hajuja. Tutkin paikkoja huone huoneelta, mutta yhdestä huoneesta se isompi ihminen sanoi, että sinne minulla ei ole mitään asiaa (Blogistin huom. makuuhuone). En ymmärtänyt oikein, mitä hän tarkoitti.
Ilta meni rattoisasti leikkiessä näiden uusien ihmisten kanssa. Huomasin, että heillä oli aivan samanlainen koira kuin minäkin, mutta se näytti pysyttelevän vain eteisessä. Siitä ei oikein ollut leikkikaveriksi, sillä se matki kaikkea mitä minä tein – jos menin lähemmäksi, sekin tuli, jos taas kauemmaksi, sekin meni kauemmaksi. Ja mikä kummallisinta, se ei haissut yhtään samalta kuin sisarukseni. Yritin jutella sen kanssa, mutta se ei vastannut minulle mitään. Yritin vielä moneen otteeseen käydä leikkimässä tämän kanssa, mutta ainut leikki mitä se osasi oli tämä matkiminen – höh!
Iltapalan jälkeen nämä ihmiset menivät nukkumaan, mutta koska olin ottanut tuossa illalla pienet nokkaunet minua ei väsyttänyt, joten aloin taas tutkia paikkoja. Kuitenkin vähän ajan päästä se isompi ihmisistä otti patjan mukaansa ja tuli olohuoneeseen nukkumaan, että minulla olisi turvallisempi olo. Niinpä yritin olla hänelle mieliksi ja asetuin hänen jalkopäähänsä lepäämään…
22.9.2000
- Kumma juttu, että väki haluaa nukkua kun ulkona on kirkasta. Sanovat, että on vielä yö. Ja vuh siitä! Kun oikein hypin ja riehun saan unisenkin isännän ylös ja ulos.
- Talo tarjoaa ruokaa neljä kertaa päivässä. Ensin tosin tarjosivat kuivamuonan liian kuivana. Päiväaterioiden edetessä näyttävät kokkitaidot parantuvan ja asidofilushuikat kruunaavat herkkuhetkeni. Ja ruokailun jälkeen minua viedäänkin rivakasti ulos - miksiköhän. Kengät saadaan jalkaan alta aikayksikön ja hävöksissä olevat avaimet löytyvät taskuun.
- Kesken päiväunieni kuuluu kilahdus ja ovi aukeaa. Sanovat, että ukki ja mummi tulivat tapaamaan minua. Ja koska minulle ei tästä ilmoitettu aikaisemmin, en aio jättää nokosiani välistä. Siitäpähän isäntäväki oppii ettei sovi ilman minua tällaisia kohtaamisia. Vieraista on kyllä se etu, että näytän saavan paketteja. Puruluut tulivat tarpeeseen ja muistelenkin isovanhempiani niitä mutustellessa.
- Iltapäivällä se sitten tapahtuu. Nimittäin saan vihdoinkin rauhan ja voin olla itsekseni muutaman tunnin. En tosin ymmärrä, miksi huonekaluja oli siirrelty kuin minun kulkureittini esteeksi. Eivätpä tajunneet, että pääsen luikahtamaan pienimmästäkin rakosesta. Hyvä juttu oli, että löysin kukkasten lehdet. Aika kului mukavasti kun hoidin palmun lehdet priimakuntoon. Ei ole isäntäväki kiitettävästi kukkiansa näyttänyt hoitavan.
23.9.2000
Lauantaiaamu alkaa varhain. Kivaa, että sain lähteä heti lenkille ja leikkimään. Koirapuisto oli paikka, jossa tapasin ensimmäisen ison ja ystävällisen kaverin. Haukuimme, juoksimme ja nuuskimme. Iltapäivällä sama paikka oli pelottavampi. Kokenut tarhakävijä yritti näyttää minulle paikkani. Luuli, että tykkään rivakoista juoksupyrähdyksistä ja rajuista otteista. Se poika ei totisesti ollut makuuni. Aamuulla minua epäillään syyttömästi television pimentämisestä. Kuvaa ei näy ja saan selvää jupinasta sen, että josko minä olisin jo nakertanut piuhoja poikki. Otetaan ihan puhelu isännän työpaikalle ja isännöitsijälle. Sieltä sitten kuullaan totuus: HTV mokasi jälleen! Voi että oli maha makkaralla kun väärää koiraa haukuttiin.
Elämä lauantaina on leppoisaa. Saan nukkua ja syödä yllin kyllin. Kiirettä ei ole mihinkään ja minuun aivan selvästi panostetaan. Rapsuttajaa riittää ja kuljenkin koko päivän mukavan emäntäni perässä. Opin paljon uusia asioita pyykinpesusta, leipomisesta, kodinkoneista ja lattian luuttuamisesta. Saan myös mennä ensimmäisen kerran olohuoneen päädyssä olevaan ulkotilaan. Jännää hieman ensin, mutta houkuttelevat vaatteet roikkumassa saavat minuun vauhtia. Paidan helmat ja sukat rivi rivissä vain minua varten. Kyllä meikätytön kelpaa maistella narulla roikkuvia vaatekappaleita.
Iltapäivällä saamme jälleen vieraita. Minua tullaan katsomaan oikein joukolla. Saan leikkiä ja riehua hieman. Huomaan, että harmikseni emännän siskon tytöt nostavat varpaansa sohvalle, jonne minulla ei ole pääsyä. Kerrankin olisi ollut nuoria sieviä varpaita. Huomaavat pyytää minua ulos jossain vaiheessa ja lähdenkin mielelläni.
