13.6.2013

musta pannunalunen


nupulla kaikki hyvin



Kaikille Nupun elämää seuraaville tiedoksi, että mökkielämä maistuu:

12.6.2013

sininen alusta





pihavahti..


.. on sijoittunut makaamaan kohtaan, josta on näkyvyys ulko-ovelle ja pihatielle. Pieni pään nosto ja silmien raotus, kun ääniä kuuluu. Toive autojen saapumisesta pihaan on suurta.



 

kori matonkuteista virkaten

Jämälangasta syntyi pieni kori. Pylväitä virkkasin muuten, mutta ensimmäinen seinärivi on kiinteillä silmukoilla. Ajattelin, että tulee tukevampi.



10.6.2013

ongella








punkiton aamu


Punkinestoaine laitettu ja hyväksi havaittu. Hyvä herätä ilman salamatkustajia. 


9.6.2013

savuttaa

On se kumma. Toiset sytyttävät tahallaan tulipaloja. Pienemmillään savuke saa metsän roihahtanaan. Kun minä lämmitän saunaa, joudun kolmella yrityksellä lisäillä pikkupuita, sanomalehteä ja puhallella, että saan tulen aikaiseksi. Luulin jo joutuvani hikisenä olemaan. 

8.6.2013

ommeltu kangaskori


Nopea ompelutyö. Jämäkankaista syntyi kangaskori. Koska kangas ei ollut kovin tukevaa laitoin molemmille puolille vahvikkeet. Leikkasin ensin kaksi kappaletta pyöreitä pohjia ja tämän jälkeen molemmat reunakankaat. Ensin ommellaan molemmat reunakankaat pohjaan. Tämän jälkeen asetin sisäkkäin. Ompelin reunoihin kahvat ja ennen reunan ompelua sijoitin kahvat sisään. Sisäpussi näyttää kuvassa hieman ryppyiseltä. Jätin tarkoituksella hieman pidemmäksi, jotta reunan kääntäminen onnistuu vaivatta ulospäin.






7.6.2013

kori matonkuteista


Löysin taas kirpparilta valkoista ontelokudetta, jota ostin. Kaksi koria sekä pannunalusta syntyivät tästä lankamäärästä. Tällä kertaa tein korin kokonaan pylväistä ja näytti riittävän tukevalta.


6.6.2013

rajasaaressa uimassa


Vietiin vanhus uimarannelle. Helteisenä iltana huomasimme, että muutama muukin oli saapunut iltaa viettämään. Vanhus ei oikein jaksanut kirmailla ja innostua. Meno oli jo astetta rauhallisempaa kuin viime kesänä.







5.6.2013

hyvää kesää lukijoilleni



Tämän kuvan siivittämänä on kiva toivotella lukijoilleni oikein hyvää kesää. Kesäkuun alku ja lämpömittarissa + 45 C :)



29.5.2013

helsingin vanhin talo



Tiesitkö, että Helsigin vanhin talo on Sederholmin talo Aleksanterinkadulla. Siellä on meneillään Lastenkaupunki -näyttely, jota suosittelen. 1970-luvun mummola on ehdoton.








25.5.2013

ulkomaneesissa



Ensimmäinen ratsastuskerta ulkona. Upea, ihana kokemus.








24.5.2013