Korttien tekeminen vie aikaa. Niinpä yleensä näpertely ajoittuu tietyille päiville tai viikonloppuun, kun pitkäkestoista aikaa on enemmän. Minun on vaikea työskennellä pienissä erissä. Tuntuu, että juuri kun pääsee vauhtiin aika loppuu.
Tein tässä eräänä päivänä kasan kortteja. Käyttelin vintage kuvia ja itsetekemiäni koristeita. Haluaisin hyödyntää enemmän materiaaleja, jotka ovat käytettyjä tai löytöjä kirppikseltä. Tässä on käytetty mm. esitteitä matkakohteista. Ehkäpä huomaat suositun Tallinnalaisen ravintolan ruokalistan taustalla.
Pääsiäiskortteja syntyi myös useita.
Kortin reunaan lisäsin myös pieniä helmiä. Siistin rivistön saaminen on aina haasteellista. Tämä vaatii tarkkuutta.
Päätin tehdä myös ison erän perhosia eräänä päivänä. Teollisuusleikkaus alkoi. Tein vaihe vaiheelta ja apua perhosten tekoon sain perheeltä. Perhoset on väritetty leimoilla. Päälle on sitten lisätty GlossyAccentsiä, kimalteita, PearlMakerilla helmiä... Huomasin, että riittävä kuivumisaika on kaiken onnistumisen edellytys. Liian aikaisin ei pidä mennä sormilla koskettelemaan.
Uusiokäyttökukkasistani tein mustavalkoisen kortin. Olin itsekin hämmästynyt, kuin kauniille voi näin vähäinen värien käyttäminen näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti