Hippitoripäivä takanapäin ja todellisia hippejä nähtiin muutama. Tai niin oletamme. Molemmat miehet möivät ristipistosneuloja, jotka ovat itse kehittäneet. Toinen möi suoraan 350 rupialla ja toinen pyysi 100 rupiaa paketista. Mennyt elämä oli vienyt miesparkojen muistikapasiteettia, että olivat myymässä tuotettaan hetken kulutta meille uudelleen. Toki me valkoihoiset saatamme näyttää samanlaisiltakin J Ranta-alueelle olivat aukaisseet kojunsa eurooppalaistaustaiset design –vaatteiden, laukkujen ja nahkakenkien luojat. Kahvilatelttoja ja kylmien juomien myyjiä oli riittävästi. Tunnelma oli harmonisen kaoottinen.
Kahden tunnin toripäivä venyi pidemmäksi. Taksikuski lupasi odotella varjossa. Alue oli kyllä mahdottoman laaja ja myyjiä satoja. Ja päivä oli psyykkisesti raskas. Meteliä, mopojen tööttäilyä, käsivarsiin tarttumista, tinkimistä, väittelyä ja hymyjä. Turisteista ja erityisesti venäläisistä rikkaista oli puutetta. Tinkimistaidon omaavan pihi suomalainen sai kohteliaisuuksia osakseen, kunnes ilmeni ettei hän ollut valmis maksamaan pyydettyä hintaa. Jälkeemme jäi useimmiten vihaisia myyjiä. Kaikilta ei voi ostaa tuotteita, eikä kaksi turistia muuttaa köyhien intialaisten kerjääjien oloja. Kun 50 sentin alennuksen vuoksi vääntää hintaa 30 asteen kuumuudessa, täytyy turistin päässä olla jotain vialla. Useampaan kertaan kuulin, että ihoni on kauniin valkoinen. Matkaseuralaiseni muistuttaa Kimi Räikköstä ja hänellä on upea lippis. Haluaisin ottaa nämä vilpittöminä kohteliaisuuksina vastaan, mutta luulenpa että he kuvittelivat kohteliaisuuksien edesauttavan kaupantekoa. Nuoria naisia oli jatkuvasti ympärillä kertomassa, että juuri hänen liikkeensä on kulman takana ja pyysi ostoksille sinne. Turisti ei saanut hetken rauhaa, koko ajan piti olla sanomassa ”ei kiitos” tai vain tiukalla äänellä ”ei”. Pyydetyistä hinnoista noin 1/3 osa oli todellinen hinta. Pashmina huiveissa saattoi auringonvalossa nähdä neulontavirheitä, joten aivan priimaa ei torilta löydä.
Elämä on kovaa. Kouluikäisiä ahkeroimassa perheidensä kanssa, kun mielestäni heidän pitäisi olla koulussa päiväaikaan. Erään myyjän kanssa hierottiin kauppaa nahkakantisesta vihkosta varttitunti. Se sisälti kolme poislähtöä ja lopulta äiti lähetti perheen pikkutytön juoksemaan peräämme kertomaan, että hän hyväksyi 350 rupian tarjouksemme. Vielä rahan antohetkellä hän yritti tivata 400 rupiaa. Huomasi itsekin lopulta, että oli pahoittanut puheellaan asiakkaiden mielen. Selitti, että myynti oli ollut hiljaista viime kuukausina. Goan sadekausi merkitsee sitä, että noin 5 kuukauden aikana turismista on otettava irti kaikki mahdollinen. Sesonki on lyhyt ja sadekautena alue on aavekaupunki. Vesi tulvii teille, ihmiset pysyttelevät sisätiloissa. Epätoivo perheen elannosta saa kädet ja jalat liikkeelle, he yrittävät kaikkensa.
Kun jouluaaton viettää ostoshelvetissä (/ihmis-), jää miettimään taas elämää uudesta näkökulmasta. Sitä on kiitollinen luku- ja kirjoitustaidosta, työpaikasta, terveydestä, lumihangesta ja pakkasesta. Siitä, että on syntynyt sinne puolelle maailmaa, missä väestö on vajaa 6 miljoonaa ja biljoonat kaukana. Paras joululahja ikinä. Aineeton joulu on paras joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti