Savon Sanomissa oli artikkeli kesäajan vilkastuneesta ensiapupotilasjoukosta. Mökkeily lisää riskejä, kun kaupunkilaiset tarttuvat sahoihin ja viikatteisiin. Tänään tuli myös tälle mökkiläiselle ajankohtaiseksi tarkistaa vakuutusten voimassaolo.
Koirukan vanhuus teettää sen, ettei hän mielellään kulje portaissa. Tähän asti ylöspäin liikkuminen ollut kankeaa. Uusin kompastuskivi muodostui alaspäin menolle. Koiran keksit nyrkissä olen rohkaissut kulkijaa. Hissinäkin olen toiminut. Kuten myös aamulla.
Aamupissille lähdettiin. Minulla yöpuku päällä ja kumisaappaat jalassa. Nappaan Nuppusen kainalooni, kun aprikoi lähtisikö ulos pissille vai pidättelisikö koko päivän. Kolme rappusta oli liikaa, meille molemmille. Koira kainalossa huomaan kompastuvani housunlahkeisiini, menetän tasapainon toisen portaan kohdalla. Päässä tyskyttävä ajatukseni on, miten palauttaa koira maan pinnalle ehjänä. Kädet ojennettuina töpsäytyän koirukan turvallisesti maahan. Huomaan olevani betonirappusilla pitkillään varmana siitä, että ensiapuun lähdetään, kunnes olen laahautunut sisätiloihin puhelimen äärelle. Käyn lävitse lähitienoon päivystykset Pielavedelle 40 km ja Kuopioon 90 km. No, medihelin kyydissähän sitä olisin lentänyt.
Ruumiinosien tarkastelu osoittaa, että pääsen pystyyn. Käsi toimii, jalka ottaa askelia ja selkä kohdallaan. Kaikki siis ok. Toistaiseksi. Se 'kylmä, koho, kompressio' tulee mieleen paria tuntia myöhemmin, kun paikat turpoavat ja ylösnousu teettää pulmia. Niin ja mikä tärkeintä Nuppu ei traumatisoitunut tapahtuneesta ja aamupissi sujui.
Elämäni ensimmäinen kompastuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti