Olimme viettämässä kaunista syyskuista päivää Korkeasaaressa.

vedestä ja luonnosta, paperista ja langasta, kankaista, töltistä ja koirankarvoista sekä maailman matkoista








Pienyrittäjiä ja kauppiaita on runsaasti. Kaupat eivät lopu kiertämällä. Kengänkiillottajia ja lehtien myyjiä on tuhansittain. Busseihin ja metroihin hyppää matkaan mukaan korujen, juomien, pähkinöiden ja herkkujen myyjiä. Eräs korumyyjä työnsi jokaisen matkalaisen käteen korvakorut. Yritin torjua siinä onnistumatta. Myyntipuheen jälkeen hän keräsi korut takaisin itselleen ja hyppäsi kyydistä pois. Pino Suaresin asemalla huomattiin, että bussikuski antoi tipin miehelle, joka kovaan ääneen kuulutti lähtevän bussin tietoja ja etsi uusia kyytiläisiä. Tämä markkinointi lienee tehokkain tapa.
Liikenne on aika vilkasta. Ajokoulua ei ole, ajokortin voi kuka vain ostaa itselleen. Ajotaito opitaan ajamalla. Kukin toteuttaa liikennesääntöjä haluamallaan tavalla. Jalankulkijan on syytä olla varovainen. Keskustassa on runsaasti liikennepoliiseja sen lisäksi, että risteysalueet ovat liikennevalollisia. Useissa jalankulkijoiden liikennevaloissa on vihreän ukon lisäksi sekuntikello, josta näkee kuinka kauan on aikaa ylittää tie. Näppärä lisä.
Matkustettiin ennätysaika (1,20t) Pino Suárezilta tänne Tepepaniin. Kaikki viisi kaistaa olivat tukossa. Onneksi matkailijalla ei ole kiire ja bussi oli miellyttävä. Tämä kuljettaja oli sisustanut ajokkinsa etuosan sarjakuvahahmoin, tarroin, nallein ja monin ledivaloin. Illan hämärässä oli oikein tunnelmallista.